tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tien päässä

En ole pahemmin kirjotellut tänne, näkyy olevan helmikuulta viimeks oleva postaus?
No mutta joo, asia on niin että ajattelin nyt alottaa ihan puhtaalta pöydältä tän bloggailun ja tehdä alusta asti kunnolla. Ja siksikin, kun pitää tänne blogiin kirjautua sellasella sähköpostiosotteella jota mulla ei ole käytössä enää, niin helpompi sitten tuolla sähköpostilla jota käytän. :)
Ja tosiaan, syy miksi en ole kirjottanut niin mulla on nyt sairauden kanssa ollut ongelmia. Vasta kun mun täti kertoi omasta kokemuksestaan tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta, tajusin miten huonosti olen voinut jo pitkän aikaa. Mitään en saa aikaiseksi ja väsyttää jatkuvasti, voisin vaan nukkua. Oikeastaan keho tuntuu sanovan että "nuku, nuku" mutta aivot kaipais toimintaa ja tekemistä, halu olis todella kova jaksaa tehdä vaikka mitä, mutta keho sanoo ettei pysty. Todella raastavaa.
Mutta, olen menossa lääkäriin selvittämään tätä ja toivottavasti jaksan kohta taas tehdä kaikkea mitä haluaisin :)

 Eli jos nyt yhtään kiinnostaa mun kuulumisia ja tyhmiä juttuja jatkossa lukea, niin mä linkitän tänne sitten uuden blogin, kunhan saan sen perustettua :) Kauheeta yrittää miettiä nimeä sille, en samaa nimeä kehtaa laittaa :D


maanantai 11. helmikuuta 2013

Voi elämänKEVÄT tuas...

Jäi sitten sen hienon videon lataaminen, kun ei netti taas halunnut kovin nopeasti toimia.
Kauheen tuskan takana oli tuon ekankin videon lataaminen, lopulta kun netti sattu toimimaan nopeammin niin ei siinä menny kun joku 4 tuntia kun se sen vaivasen 13 min videon suostu lataamaan -.-

Että silleen, ei halua netti mun videoita ladata ihmisten näkyville!

Mutta siis, tämä ei nyt ollut mun varsinainen valituksen aihe. Joo, tulin valittamaan tänne, jo kertaalleen täällä valitetusta asiasta, eli siis YSTÄVISTÄ!

Tuntuu nyt oikeesti että ei mulla ole yhtään hyvää ystävää tällähetkellä! Ottaa niin pannuun, sillä sellanen ois todellakin tarpeen jo. Oon yrittäny vaikka kuinka monen ihmisen kanssa ystävystyä, uusien ihmisten siis, mutta se menee AINA siihen että MINÄ olen se joka aina soittaa sille toiselle ja MINÄ olen vaan se joka pyytää kylään, eikä se kutsuttu sitten edes tule kylään vaikka sanoo tulevansa JOSKUS.
Alkaa tosiaan tuntua siltä että MINUSSA on joku vika kun kukaan ei mua huoli kaverikseen!
Tuntuu sitten että väkisin itteeni tuputan kaveriksi kun se toinen ei pidä yhteyttä millään lailla! Ilmeisestikin se sit on niin, että tuputan itteeni väkisin kaveriksi.

Edelleen kysyn, mistä mä voisin saada sen hyvän ystävän, joka oikeesti välittää, haluaa jutella, kutsuu minut kylään oma-aloitteisesti, tulee meille kylään oma-aloitteisesti, OTTAA YHTEYTTÄ MINUUN OMA-ALOITTEISESTI ?! Etten taas vaan joutuisi siihen tilanteeseen että huomaan väkisin tyrkyttäväni itseäni jollekin kaveriksi.

Pitäs varmaan perustaa joku ystäväpalvelu.
Kiitos nam.
En oo mikään Picasso, mut kai tästä näkee tuntemukset. :(

perjantai 1. helmikuuta 2013

Maistuis varmaan teillekin?


Tämmönen meni uuniin ja maisteltu on jo myöskin! Tämä on siis nachovuokaa, a la Venqq tällä kertaa, puuttui nimittäin maustamaton tuorejuusto jota olisi kuulunut vuoan pohjalle levittää. Kiitokset tästä ohjeesta kuuluu eräälle tutulle semmosesta mammaryhmästä! Tulisuutta voi säätää oman mieltymyksen mukaan. Itse tykkään melko tulisesta, joten chiliä meni reippaasti ja juuston alla on jalapenoja. 
Paprikaa ja sipulia löytyy myös soosista, joka on siis tomaattimurskaa ja jauhelihaa.
Helpoin tapa maustaa on käyttää kaupan valmista taco-mausteseosta.

ÄHKY!

torstai 31. tammikuuta 2013

Videota!

Valitan huonoa kuvanlaatua! Yritän kuvailla paremmalla kameralla ensi kerralla!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tietoteknisiä ongelmia

Tein juurikin äsken ensimmäisen videon, joka tänne piti laittaa. Jostain syystä kuitenkin ei onnistu, mikähän vikana?
Yritän selvitellä ongelmaa, että pääsette katsomaan kaunista naamaani (hah :D ) ja kuuntelemaan noloa blondi juttua!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Aikaansaamattomuus.

Voi tätä ihmisen elämää!
Kokoajan pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, että kokoajan olisi jotain mitä pitäisi tehdä.
Pyykit ei lopu koskaan. No kappas, ei ne ehkä lopu pienen 9 kk vanhan pojan kanssa! Lisäksi kun on 2 aikuista tekemässä sitä pyykkiä niin hiphei!
Jotenkin silti en saa mitään aikaseksi tehdä. Tai siis, jotain saan tehtyä, niin kohta se on taas kun mitään en oliskaan tehnyt. Todella rasittavaa.
Mä tarviin tänne jonkun semmosen ihmisen joka osaa kaikki laittaa tosi siististi paikoilleen ja silleen järjestelmällisesti.
Anybody?

Uudenvuoden lupaukset. Monilla ne ei oikein tahdo toteutua, vaan minä aion nyt kynsin hampain pitää omistani kiinni.
Lupasin, että painoa lähtee ensi jouluksi ainakin 10 kg. Jos lähtee enemmän, niin hyvä :D
Olen hankkinut kuntosalijäsenyyden, oli muuten todella halpa tällä kylällä! Sillä rahalla ei muualle saa edes kuukauden jäsenyyttä mitä minä maksoin vuodesta!
Lisäksi annan hiusten kasvaa sinne joulukuulle asti, enkä värjää niitä. Voi olla aika kauhean näkönen pehko jossain vaiheessa :S Vaan minä kestän, ennen joulua menen sitten kampaajalle ja laitan lettini uuteen uskoon!


Tämmöset ne nyt on, tyvikasvu vaan ei kyllä näy :D Ja ponnarilla taitaa takatukkakin olla, ei näy tämä toispuoleinen leikkaus.

Että, jospa sitä olis rantakunnossa vuonna 2014? :D

torstai 22. marraskuuta 2012

Kirjeitä

Siivoilin tuossa yksi päivä ja löysin vanhoja kirjeitä. Mielenkiinnolla niitä luin ja haikeus iski. Tuli sitten ajatus että olisipa kiva saada uusia kirjekavereita, ja lähdin Googlen ihmeelliseen maailmaan.
Sieltä löysin sivuston, jonne voi laittaa ilmoituksen että etsii kirjekaveria. Bongasinpa sieltä yhden ilmoituksen, johon vastasin ja tein vielä oman ilmoituksen.

Muutama vastaus sitten tulikin, voi vitsi :D Muksu on päikkäreillä, joten aloin heti innolla kirjoittaa, tosin aika sekavaa tekstiä tuli, huomaa etten pitkään aikaan ole kirjoittanut. Toivottavasti näistä kirjekavereista tulisi ihan ystäviä jossain vaiheessa! Harmittaa ihan ne entiset kirjekaverit, jotka vain jäivät jossain vaiheessa pois. Jollekin heistä kirjointin joskus, mutta vastausta ei tullut, osoitteet varmasti muuttuneet niistä ajoista.

Mukaava saada jotain tekemistä ja odotettavaa tähän kotiarkeen! Poitsullakin hampaita taas tulossa, niin känkkä ränkkä yöt ja päivät! On se niin veikeän näkönen kun on vain kaksi keskimmäistä alahammasta :D

Muutenkin on tuo muksu oppinut ja kasvanut kamalasti! Herttinen, katoin joku päivä jotain ohjelmaa jossa oli ihan pieni vauva, tuntuu ettei tuo meidän ipana ole ikinä ollutkaan niin pieni! Vaatteetkin on samankokosia kun joillain vuosikkailla! Taitaa tulla pitkä poika :D

Ja saiskohan sitä aikaseksi otettua kuviakin joskus...? :D